Muotoilulla on merkitystä

Arkkitehtuuri on yksi tärkeimmistä tekijöistä tulevaisuuden kaupunkien ja ympäristöjen muodostamisessa voidaksemme luoda kestäviä ja houkuttelevia ympäristöjä.

Ilmastonmuutos, uusi tekniikka ja kaupungistuminen asettavat uusia vaatimuksia kaupunkiympäristön muodostumiseen ja arkkitehtuurista tulee entistä tärkeämpää. Pohjoismaat ovat pitkään työskennelleet yhdessä nostaakseen arkkitehtuurin poliittiseksi kysymykseksi yhteiskunnassa. Norjan valtio muodosti 2009 arkkitehtuuripoliittisen alustan, jonka tuloksena Norjan tielaitos kehitti omat arkkitehtuuritavoitteensa luodakseen kauniimpia teitä. Tanskassa viimeisin arkkitehtuuripolitiikka on saanut lisänimen ”Ihmiset keskiössä”, joka pyrkii luomaan osallistavampaa yhteiskuntaa. Vastaava aloite on tehty myös Ruotsissa, jossa hallitus on esitellyt uuden kansallisen tavoitteen arkkitehtuuri-, muotoilu- ja designpolitiikkaan, jonka päämääränä on luoda ihmisille parempia ympäristöjä asua, elää ja toimia.

Voitaisiin esimerkiksi sallia esteettisempien ja kestävämpien arvojen ohjata muotoilua lyhytkestoisten ratkaisujen sijasta. Tai sallittaisiin julkisten tilojen muotoutua niin, että niihin pääsy on mahdollista kaikille asukkaille. Ennen kaikkea sallittaisiin ihmisten perustarpeiden ohjata sitä, miten tulevaisuuden koulut, asunnot, kohtaamistilat, puistot ja julkiset tilat muotoutuvat.

Tässä on kolme esimerkkiä siitä, kuinka arkkitehtuuri voi lisätä viihtyvyyttä ja terveyttä, vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja luoda parempaa elämisenlaatua.

Estetiikka on tärkeää

Ympäristöt, jotka ovat esteettisesti kutsuvia kestävät pidempään, tarvitsevat vähemmän ylläpitoa ja nostavat ennen kaikkea hyvinvointiamme. Amerikkalainen tutkimus osoittaa selkeän kytköksen erityisesti alueen estetiikan ja asukkaiden tyytyväisyyden välillä. Kutsuvaa ja hyvin muotoiltua ympäristöä suojellaan ja siitä pidetään paremmin huolta, mikä vähentää erilaisia vahingontekoja ja rapistumista.

Aistimme pitävät enemmän pehmeistä ja orgaanisista muodoista, väreistä ja vihreistä pinnoista kuin suorista kulmista ja pimeistä alueista. Arvostamme enemmän rakennuksia, jotka yhdistyvät tilan edellytyksiin ja paikalliseen identiteettiin. Kuten Villa Terminus Bergenissä, jossa rakennuksen 250 vuotishistoria ja kodikas tunnelma on säilytetty ensiluokkaisessa hotellissa.

Vehreät ympäristöt

Luonnon integroiminen kaupunkikuvaan kuten puistoihin, vehreään toriin ja kujiin tukee hyvinvointiamme. Tutkimukset osoittavat, että vihreät ympäristöt vähentävät stressiä, nopeuttavat palautumista ja auttavat meitä voimaan paremmin. Ei siis ole sattumaa, että monet moderneista sairaaloista ja hoitokodeista sisältävät palan luontoa kuten esimerkiksi palvelutalo Trädgårdarna, jossa vehreät alueet vaikuttavat positiivisesti asukkaiden hyvinvointiin. Ostoskeskus C4 Shopping tarjoaa hetken rentoutumishetken hektisestä arjesta vihreiden keitaiden lomassa.

Estettömyyttä kaikille

Olemme kaikki erilaisia ja meillä on erilaiset tausta ja tarpeet. Julkisissa tiloissa on välillä helppo unohtaa esteettömyys. Vapaat kulkuväylät ja avoimet tilat mahdollistavat kaikille helpon liikkumisen tilassa. Myös ovien ja käytävien väreillä voidaan viestiä ja auttaa heikkonäköisten potilaiden suunnistamista tiloissa kuten Helsingborgin sairaalassaon tehty.

Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteystietosi niin otamme sinuun yhteyttä!

Kiitos

Palaamme sinulle mahdollisimman pian.

Takaisin lomakkeeseen
Pahoittelemme.

Odottamaton tekninen virhe, yritä ystävällisesti uudelleen.

Takaisin lomakkeeseen